TET-harjoittelussa: Teippikonetta, elämyksia ja teenjuontia

TET-viikkoni Kujeella ja Nookissa alkaa olla lopuillaan, ja niin kivaa on kyllä ollut ettei paluu koulunpenkille erityisemmin innosta…

Halusin tulla TET:tiin, eli työelämään tutustumiseen, juuri tänne sillä minulla ei ollut kokemusta pienyrityksistä ja pidän miltei kaikesta käsitöihin tai ekologiseen muotoiluun liittyvästä, ja tietenkin myös siksi että paikka ja ihmiset ovat ihania.

Viikon aikana olen oppinut käyttämään teippikonetta ja pakannut sen avulla kenkäparin jos toisenkin, tutustunut ja ihastunut Vaatelainaamo Nopan toimintaan sekä tietysti juonut monet aamuteet nauttien Nookin kotoisasta tunnelmasta. Ohjelmassa on myös ollut valokuvausta, somettelua, kukkakauppakävely sekä kenkäinventaario, joten vaihtelua ei todellakaan ole puuttunut!

Olen myös saanut sopivasti vastuuta, paljon inspiraatiota ja mahdollisuuden nähdä pienyritysten toimintaan, mistä olen iloinen.

Kiitokset tästä mahdollisuudesta ja koko viikosta, nähdään taas Nookilla!

Kaarna,
8. lk
Kuopion steinerkoulu Virkkula

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *