Kesäkuun vieras: virkistävä PinjaPuu

Metsän huminaa, lintujen viserrystä. Kesä on vihdoinkin saavuttanut Nookin päivänkakkaroiden, perhosten ja saniaisten muodossa. Ihastuttavan PinjaPuun koruista huokuu luonnon rauha ja eloisuus. Näitä näyttäviä korviksia ja kaulakoruja saa käsiinsä Nook Kollektiivista kesäkuun ajan.

Olin jo monta viikkoa odottanut PinjaPuuta saapuvaksi Kuopioon ja Nookkiin ja valinnut mielessäni, mitkä korut haluan hankkia itselleni: ne käpykorvakorut. Mutta kun pääsin avaamaan saapunutta pakettia, en osannutkaan enää päättää, mitä haluaisin. Kaikki ovat niin kauniita!

Päädyin lopulta valitsemaan itselleni pienet saniaiskorvikset ja ison saniaiskaulakorun. Ne tuntuivat väriltään ja muotokieleltään eniten omilta tällä hetkellä. Luultavasti pidän niitä ylläni koko kesän ja on hyvin mahdollista, että en voi välttyä kiusaukselta hommata myöhemmin myös niitä käpykorviksia.

Nookista löytyy kesävieraamme, PinjaPuun, koruista muun muassa myös kuukorviksia, ritariperhosia, käpyjä ja käpytikan sulkia. Käpymandalaakin on sekä korviksina että kaulakoruna. Tulehan tsekkaamaan, mitä kaikkea metsän uumenista löytyy.

PinjaPuu Nook Kollektiivissa
1.7.2017 saakka
Suokatu 41, Kuopio
Avoinna ke-pe 11-17, la 10-14

T: Mira

PinjaPuu lyhyesti
PinjaPuu on kotimainen nuori suunnittelija, joka valmistaa luontoaiheisia koruja ja asusteita ympäristöystävällisesti. Tuotteiden inspiraationa toimii luonto ja sen tunnelma ja tuoksut. Korut valmistetaan pk-seudulla yhdistämällä laserleikkausta, printtiä, kotimaista sertifioitua koivuvaneria ja tarkkaa käsityötä.

PinjaPuu haluaa auttaa työllään. Joka tuotteesta lahjoitetaan 0,50 € vuosittain vaihtuvaan hyväntekeväisyyskohteeseen. Vuoden 2017 hyväntekeväisyyskohde on Luonnonperintösäätiö ja viime vuonna kohteena oli Käpy lapsikuolemaperheet ry.

PinjaPuun sivuille pääset kurkkaamaan tästä>>

 

 

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *